Valitse projektiisi sopiva kokonaisuus miksauksesta ja masteroinnista aina esituotantoon, äänitykseen ja valmiiseen masteriin asti.
Tuotantopaketti kokoaa kappaleesi tarvitsemat työvaiheet yhdeksi kokonaisuudeksi. Voimme olla mukana vain viimeistelyssä tai auttaa viemään kappaleen ensimmäisistä ideoista aina julkaisuvalmiiseen masteriin asti.
Jokainen projekti on erilainen, joten tuotannon sisältö suunnitellaan aina musiikin ja tarpeidesi mukaan. Käymme ennen aloittamista läpi kappaleen nykyisen tilanteen, tavoitteesi ja sen, missä vaiheissa tarvitset meiltä apua.
Näin tiedämme jo ennen ensimmäistä sessiota, mitä olemme tekemässä ja voimme käyttää studioajan mahdollisimman tehokkaasti.
Tuotantopakettien hinnat ovat lähtöhintoja yksittäisen kappaleen tuotannolle. Kun työn alla on useampi kappale, suunnittelemme tuotannon kokonaisuutena ja kappalekohtainen hinta on edullisempi.
Hyvällä valmistautumisella useamman kappaleen äänityksiä ja muita työvaiheita voidaan yhdistää samoille studiopäiville, jolloin sekä aikaa että kustannuksia säästyy.
Ota yhteyttä ja kerro meille projektistasi, niin suunnittelemme sille sopivan kokonaisuuden ja annamme tarjouksen.
Jos kappale ja äänitykset ovat jo valmiina, tarvitset ehkä vain miksauksen ja masteroinnin. Jos taas haluat äänittää koko kappaleen studiolla, voimme hoitaa tuotannon äänityksestä valmiiseen masteriin.
Voimme tulla mukaan myös aikaisemmin. Jos kappaleen sävellys tai sovitus kaipaa vielä viimeistelyä, voimme työstää sitä yhdessä ennen äänityksiä ja tarvittaessa soittaa tuotantoon puuttuvia instrumentteja.
Sinun ei siis tarvitse tietää valmiiksi, mikä paketti sopii projektiisi. Kerro meille, missä vaiheessa kappaleesi on, niin autamme valitsemaan sopivan kokonaisuuden.




Miksaus + masterointi
Kun äänitykset ovat jo valmiina ja tarvitset apua kappaleen viimeistelyyn.
Lähetä meille esimerkiksi treenikämpällä, kotona tai toisessa studiossa äänitetyt raidat. Miksaamme ja masteroimme kappaleesi toiveesi ja musiikin oman luonteen huomioon ottaen.
Sisältää:
Äänitys + miksaus + masterointi
Bändeille ja artisteille, jotka haluavat äänittää kokonaisen kappaleen studiolla ja saada sen valmiiksi samassa paikassa.
Pakettiin kuuluu yksi tai kaksi äänityspäivää projektin tarpeiden mukaan sekä kappaleen miksaus ja masterointi.
Sisältää:
Koko tuotanto ideasta valmiiksi kappaleeksi
Kun tarvitset apua myös ennen varsinaisia äänityksiä. Työstämme kanssasi kappaleen sävellystä ja sovitusta, suunnittelemme tuotannon ja hoidamme äänityksen, miksauksen ja masteroinnin.
Tarvittaessa soitamme myös instrumentteja tuotantoon puolestasi. Paketti sopii erityisen hyvin esimerkiksi itsenäisille lauluntekijöille, joilla ei ole omaa kokoonpanoa.
Sisältää:
”Apu tuotannollisesti ja sovituksellisesti oli loistavaa alusta lähtien. Vanhasta demosta oli tehty uusi demoversio ja hahmotelma sooloineen kaikkineen. Tämä oli itselleni kiireiselle kaverille aivan loistava juttu, jotta oli helpompi valmistautua tulevaan äänitykseen. Virkistävät ja pirun hyvät sovitusehdotukset laittoivat kappaleen uuteen nousuun.”
– Mikko Vilèn
”Palvelu oli asiantuntevaa, henkilöstö keskittyi äänitettävään materiaaliin sen itsensä ehdoilla tarjoten kuitenkin myös asiantuntemustaan ratkaisuiksi. Kommunikaatio yhtyeen ja äänittäjien välillä sujui erinomaisesti ja myös jälkituotanto (miksaus/masterointi) sujui samassa hyvässä neuvottelevassa hengessä.”
– Akseli Hiltunen / Kanssaloisaktivistit
”Univaltakunta on kustannustehokas paikka, jossa saa aikaiseksi hyvää ja lämmintä soundia. Univaltakunta ei kuitenkaan ole vain pelkkä studio, vaan sieltä löytyy myös paljon tuotannollista osaamista ja tietenkin apua ihan soittamisenkin kanssa.”
– Heikki Mäkinen
Asiallinen, mutkaton ja rento meininki. Jopa old school twistiä positiivisessa mielessä. Laulun äänitys yhdessä oli iso plussa verrattuna yksin omassa
studiossa tekemiseen.
– Pasi Nieminen
Mahtava paikka äänittää musiikkia. Kiva ja harmoninen tunnelma. Ammattitaitoinen porukka tekemässä ja huolehtivat kaikesta loppuun asti. Asiantuntemus ja omistautuminen on huippuluokkaa! Itse voit vain fiilistellä valmista lopputulosta!
– Grainville Train
Te aidosti välititte lopputuloksesta, ettekä antaneet välimallin suorituksen jäädä raidalle. Osoititte myös suurta kärsivällisyyttä asioidessanne kanssamme. Kiireetön ja rento, mutta aikaansaava ilmapiiri koko prosessin ajan. Osaava, auttava ja artistia ymmärtävä lafka. Täällä paskastakin tehdään marmeladia!
– Setenkaja
Aivan mahtava studio varsinkin raskaaseen musiikkiin! Todella osaava henkilökunta ja rento ilmapiiri auttaa saamaan musiikista kaiken irti! Kahviakin saa, kun nätisti pyytää. Tilat ja puitteet loistavassa kunnossa!
– Nameles
Voit tilata meiltä myös äänityksen, miksauksen tai masteroinnin erikseen. Valitse juuri se osa tuotannosta, jossa tarvitset apua.
Kerro meille kappaleestasi, missä vaiheessa tuotanto on tällä hetkellä ja missä asioissa tarvitset apua. Suunnitellaan projektillesi sopiva kokonaisuus ja annetaan sille selkeä hinta.